Etelä-Kalifornian yliopisto (University of Southern California)
Etelä-Kalifornian yliopisto (, lyhenne USC) on vuonna 1880 perustettu yksityinen yliopisto, joka sijaitsee Los Angelesissa, Kaliforniassa.
Yhdysvaltojen parhaiden korkeakoulujen listalla USC oli vuonna 2020 sijalla 15.
Koulussa on noin 16 600 opiskelijaa.
NCAA:n alaisessa yliopistourheilussa USC:tä edustavat USC Trojansin nimellä kulkevat joukkueet.
Yliopistolla on perinteisesti ollut vahva edustus etenkin amerikkalaisessa jalkapallossa.

Kartta - Etelä-Kalifornian yliopisto (University of Southern California)
Kartta
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu |
Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
USD | Yhdysvaltain dollari (United States dollar) | $ | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
EN | Englannin kieli (English language) |
ES | Espanjan kieli (Spanish language) |
FR | Ranskan kieli (French language) |